Ranskan leirikoulu

Matkamme kohti Ranskaa alkoi sunnuntaina 28.4 klo 8.00 kokoontumisella Vaasan lentokentällä. Turvatarkastuksessa käytyämme kokoonnuimme ryhmänä ja leikimme nimileikkejä, että muistaisimme toistemme nimet paremmin. Helsinkiin saavuttuamme meillä oli vapaa-aikaa lentokentällä. Kun laskeuduimme Ranskan lentokentälle, lentoemäntä kuulutti meidän ryhmällemme hyvää matkaa ja saimme käydä katsomassa lentokoneen ohjaamoa ja kysellä lentäjiltä kysymyksiä.

Päästyämme linja-autolle matkasimme Pariisin keskustassa sijaitsevaan hostelliin nimeltään Adveniat Paris. Hostellilla jaettiin huoneet jokaiselle. Myöhemmin illalla, kun olimme tutustuneet vähän hostelliin ja Pariisin ympäristöön, lähdimme yhdessä syömään. Ruokailun jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, joten lähdimme tutustumaan Pariisin keskustaan. Kun kello oli yhdeksän, kokoonnuimme ryhmänä hostellin aulaan ja pidimme fiiliskierroksen. Yhteisen kokoontumisen jälkeen menimme omiin huoneisiimme ja menimme unten maille.

Maanantaina 29.4 herättyämme kävimme syömässä pariisilaisen aamupalan, jossa tarjoiltiin kahvia, teetä, croissanteja, patonkia ja erilaisia voitaikinapullia. Aamupalan jälkeen kello yhdeksän aikoihin kokoonnuimme hostellin aulaan ja lähdimme siitä yhdessä kiertämään nähtävyyksiä: Riemukaarta, Eiffel-tornia, Seinen rantaa pitkin Notre Damelle. Oli hienoa nähdä Pariisin nähtävyydet omin silmin. Notre Damen jälkeen meidän oli tarkoitus mennä katsomaan vielä Sacre Coeur -kirkkoa, mutta aikataulumme oli jäljessä, joten saimme lisää omaa aikaa kierrellä Pariisissa. Illalla taas kokoonnuimme hostellin aulaan ja pidimme fiiliskierroksen ja puhuimme päivästä. Tapaamisen jälkeen menimme huoneisiimme nukkumaan.

Tiistai 30.4 oli viimeinen päivä Pariisissa. Aloitimme päivän käymällä kirkoissa oppaan kanssa. Yhteensä kävimme kolmessa erilaisessa kirkossa. Kirkkokierroksen jälkeen oli vaihtoehtona lähteä Sacre Coeur -kirkolle tai Louvren museoon. Louvreen lähteneiden pettymykseksi se oli suljettu. Lopuksi myös Louvreen lähteneet menivät metrolla Sacre Coeur -kirkolle. Päivä huipentui, kun näimme Eiffel-tornin valot. 

Keskiviikko 1.5, vappuaamuna, lähdimme mielenosoitusten alta pois Taizéen. Pariisin keskustassa näimme aseistettuja poliisijoukkoja ja Riemukaarella panssarivaunuja. Taizéen saavuttuamme meidät ohjeistettiin paikan tavoille. Ensimmäisenä päivänä totuttelimme Taizén arkeen.

Torstaina 2.5 aloitimme aamun rukouksella Taizén kirkossa. Siellä laulettiin erikielisiä rukouksia. Meidät jaettiin kansainvälisiin ryhmiin, joissa oli ihmisiä Suomesta, Puolasta, Saksasta ja Ranskasta. Ryhmissä keskusteltiin Raamatun teksteistä, leikittiin ja laulettiin. Yksi Taizén veljistä, veli Steven, kertoi meille Taizén historiaa ja muuta mielenkiintoista. Kävimme rukoushetkissä joka päivä kolme kertaa, aamulla, päivällä ja illalla.

Perjantaina 3.5 ja lauantaina 4.5 saimme osallistua Taizén vapaaehtoistyöhön tiskaamalla ja jakamalla ruokaa. Kävimme myös tutustumassa läheisessä kylässä ja Taizén hiljaisessa metsässä. Illalla kokoonnuimme Taizén Oyakissa, jossa tanssimme puolalaisia kansantansseja ja opetimme muille ponileikin suomeksi ja pidimme hauskaa.

Sunnuntai 5.5 oli lähtöpäivä takaisin Suomeen. Pakkasimme laukkumme ja lähdimme kohti Pariisin lentokenttää. Kentällä meillä oli taas vähän vapaa-aikaa ennen lennon lähtöä. Matka takaisin Suomeen onnistui hyvin pienestä matkapahoinvoinnista huolimatta. Saavuimme Vaasan lentokentälle yhdeltä yöllä väsyneinä, mutta tyytyväisinä matkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s